On tiedossa, että mahdollisen kumppanin tuella on merkitystä sille, millaiseksi imetys muodostuu. Tietoa on hyvä hankkia jo raskauden aikana, jotta ymmärtää, miten imetys toimii ensimmäisten vuorokausien aikana, mutta myös, koska kanssavanhemman tuella itse imetyksen aikana on suuri merkitys. Jos perheessä on kaksi vanhempaa, molemmat heistä ovat yhtä tärkeitä lapselle, jonka täytyy saada muodostaa kiintymyssuhde molempaan vanhempaansa. Äiti saattaa tarvita hengähdystaukoja kerätäkseen uutta energiaa imetystä ja yövalvomisia varten. Tämä on loistava tilaisuus toiselle vanhemmalle saada omaa aikaa lapsen kanssa.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että äiti imettää enemmän ja kauemmin, jos ei-imettävä vanhempi tietää, miten imetys toimii ja miten lapsi käyttäytyy alkuaikoina.
Jos lapsen äiti on yksin, tukea voi antaa myös hänen oma vanhempansa, sisarus, ystävä tai joku muu läheinen ihminen. Perhemuodostelmasta riippumatta on hyvä, jos äiti saa tukea imetyksen tuomassa uudessa tilanteessa sekä hiukan aikaa itselleen voidakseen kerätä uusia voimia.