zach-lucero-fwjsBPbRm4g-unsplash

Kahdestoista viikko synnytyksen jälkeen

Karin Norrbrink

ByKarin Norrbrink

Kätilö

Nyt synnytyksestä on kulunut kolme kuukautta ja välittömin toipumisvaihe on takanapäin. Saatat tuntea, että kehosi on ennallaan, että mahdolliset vaivat ovat poissa ja kehosi on parantunut, mutta palautuakseen täysin keho tarvitsee enemmän aikaa.

Me tapaamme sanoa, että keho on täysin toipunut raskaudesta yhden vuoden kuluttua. Siitä riippumatta, saitko repeämän vai et, emättimen lihakset, ligamentit ja tukikudokset ovat venyneet, ja niiden asennon ja toiminnan palautumiseen menee aikaa. Emättimen seinämien kudosten paraneminen vie jopa kuusi kuukautta, siitä riippumatta, minkälaisen repeämän olet saanut. Lihasten palautuminen raskautta edeltävään tilaan vie noin kaksitoista kuukautta.

Imettäminen vaikuttaa kohdun kokoon ja limakalvojen hormonitasapainoon. Jos imetät, muutokset saattavat olla huomaamattomampia, mutta ne kuitenkin tapahtuvat. Tunnet varmaankin, että kehosi palautuu koko ajan enemmän.

Kohtu on palautunut omalle paikalleen ja limakalvot saavuttavat normaalin tasapainonsa vähä vähältä. On normaalia, ettet tunne oloasi aivan samanlaiseksi kuin ennen raskautta, mutta sinulla ei tule olla vaivoja, kuten painon tunnetta emättimessä, virtsankarkailua tai kipua yhdynnässä. Elleivät tällaiset vaivat hellitä ajan kanssa, me suosittelemme, että otat yhteyttä gynekologiin.

Kohdun koko ja limakalvojen hormonitasapaino saattavat edelleen olla muutoksessa, mutta ne alkavat palautua normaalitilaan. Jos imetät, nämä muutokset saattavat kestää hiukan kauemmin, mutta ne ovat päivä päivältä huomaamattomampia. Tunnet varmaankin, että kehosi palautuu koko ajan enemmän.

Jos emättimen seinämät tai lihakset tuntuvat heikoilta, me suosittelemme, että harjoitat lantionpohjan lihaksia päivittäin 3–6 kuukauden ajan. Ellei se auta, saatat tarvita tarkemmin suunnattua hoitoa. Myös leikkaus voi olla tarpeen. Yritä tehdä lantionpohjan lihasten harjoituksia päivittäin kolmen kuukauden ajan parantaaksesi lihasvoimaa ja tämän jälkeen 2–3 kertaa päivässä ylläpitääksesi lihaskuntoa. Lihaskuntoa on ylläpidettävä, koska muuten se rapistuu. Jos lihaksia ei käytä, ne menettävät jänteytensä. Tarvitsemme vahvat lantionpohjan lihakset koko elämän ajan.

Uskalla puhua vaivoistasi

Jos sinulla on vaivoja, puhu niistä. Monilla naisilla on sama kokemus, mutta kiusaantuneisuuden takia emme uskalla puhua aiheesta tai sitten emme tiedä, mistä tilanteeseen voi hakea apua. Neuvolasta voit tarvittaessa saada lähetteen erikoislääkärille. Myös terveyskeskuksen omalääkäri voi kirjoittaa lähetteen gynekologille tai erikoisvastaanotolle. Voit myös ottaa suoraan yhteyttä gynekologin vastaanottoon ja varata ajan. Älä arastele puhua asiasta, ja vaadi, että terveydenhuoltojärjestelmä ottaa asian vakavasti. Se on sinun oikeutesi.

Jos synnytit keisarileikkauksella, me suosittelemme, että odotat vähintään vuoden ennen uutta raskautta, niin että kehosi ehtii parantua. Se vähentää riskejä seuraavan raskauden aikana.

Olet fantastinen!

On kulunut kolme kuukautta siitä, kun sait lapsesi. Me toivomme, että nämä viikkotekstit antavat sinulle opastusta ja tukea vanhemmuuden alkuaikana, joka on mullistava ajanjakso elämässäsi. Tärkeintä juuri nyt on se, että luotat omiin vaistoihisi. Kuuntele niitä neuvoja, jotka sopivat sinulle. Ota aikaa akkujen lataamiselle, ja uskalla pyytää ja saada apua. Ja kaikista tärkeintä: Luota siihen, että olet fantastinen.

Sovelluksesta löydät lisää tietoa ajasta raskauden ja synnytyksen jälkeen ja myös tietoa lapsesi kehityksestä 0–24 kuukauden iässä.

Lähteet: - Janson, P.O. & Landgren, B. (red.) (2010). Gynekologi. (1. uppl.) Lund: Studentlitteratur. - Kaplan, A. (red.) (2009). Lärobok för barnmorskor. (3., omarb. uppl.) Lund: Studentlitteratur. - Myles, M.F., Marshall, J.E. & Raynor, M.D. (red.) (2014). Myles textbook for midwives. (16th edition). Edinburgh: Elsevier. - Savage S. J. (2020). A Fourth Trimetser Action Plan for Wellness. The Journal of Perinatal Education. Apr 1;29(2):103-112. DOI: 10.1891/J-PE-D-18-00034