Lapset eivät ole pieniä aikuisia, mikä sinun vanhempana voi olla hyvä muistaa kotiympäristöä tarkastellessasi. Lapsesi on paljon herkempi ja haavoittuvaisempi kuin sinä. Me selitämme miksi:
1. Vastustuskyky
Lapsen vastustuskyky ei ole täysin kehittynyt, ja siksi lapsi on aikuista herkempi ympäristön vaikutteille ja ulkoisille tekijöille (esim. ärtynyt ja punoittava iho, ihottuma ja näppylät, vilustumiset jne.)
2. Hengittää enemmän
Lapsi ottaa minuutin aikana useampia hengenvetoja kuin aikuinen. Tämän takia se altistuu suuremmassa määrin vaarallisille aineille ja saa elimistöönsä enemmän ilmassa olevia hiukkasia. Maali, puhdistus- ja siivousaineet ja myös tuoksut, kuten hajuvedet ja voiteet, vaikuttavat lapseesi.
3. Kokemuksen puute
Lapselta puuttuu täysin riskinarviointikyky eikä se oivalla niitä riskejä ja vaaroja, joille se voi altistua kotona. Tällaisia ovat esimerkiksi pienet osat, jotka lapsi voi niellä tai joihin se voi tukehtua, ahtaat paikat ja aukot, joihin se voi jäädä kiinni. Lapsi on utelias olento, ja se haluaa tutkia ja oppia uusia asioita. Se käyttää tavaroita sellaisilla tavoilla, joita me aikuiset emme edes osaa kuvitella.
4. Ohuempi iho
Lapsen iho on ohuempi kuin aikuisen, minkä takia lapsi saa ihon kautta kemikaaleja elimistöönsä helpommin kuin aikuinen. Lapsi on myös enemmän ihokontaktissa asioihin, koska se ryömii ja makaa paljon.
5. Enemmän rasvaa kehossa
Lapsella on enemmän rasvaa kehossa kuin aikuisella. Kemikaalit liukenevat rasvaan, mikä merkitsee sitä, että rasvakudokseen voi kertyä vaarallisia kemikaaleja, jotka eivät poistu elimistöstä.