Lapsi

Lapsi

Alkiovaihe on nyt ohi, ja tästä lähtien puhumme sikiöstä (ja vauvastakin). Lapsen pituus on nyt noin 2,5 senttimetri päästä peppuun, ja sen hermosolut kehittyvät voimakkaasti. Lapsen nilkat ja ranteet tulevat esiin ja niissä sormien ja varpaiden alut on jo havaittavissa. Kaksikymmentä pientä hammasaihetta muodostuu ikeniin.

Kohdussa lapsen ympärillä on nyt noin 100 millilitraa lapsivettä. Lapsiveden ansiosta lapsi pääsee liikkumaan ja harjoittamaan käsiään ja jalkojaan. Vesi myös eristää ja auttaa pitämään lämpötilan tasaisena sekä suojaa iskuilta. Se toimii myös lapsen ravinnonlähteenä.

Lapsivesi muodostuu sikiökalvoissa ja koko vesimäärä uusiutuu 24 tunnin kuluessa. Tavallisesti raskauden lopussa lapsivettä on kohdussa noin litran verran.

Inside the uterus week 10
Äiti

Äiti

Lapsen odotus on monesti tunteiden vuoristorata, joka itse asiassa monella tapaa muistuttaa teinivuosia. Jotkut asiat voivat olla tuttuja edelliskerroilta, tai sitten tämä raskaus voi olla aivan uudenlainen. Ei ole epätavallista, että odottavaa äitiä raivostuttaa ja ärsyttää moni asia, joista hän ei tavallisesti olisi moksiskaan. Tämän syynä on kehon korkea raskaushormonipitoisuus. Kun tähän vielä lisätään se jännittyneisyys, joka monesti kuuluu luonnostaan raskauteen ja uuden lapsen äidiksi tulemiseen, on helppo ymmärtää, että tilanne vaikuttaa sekä mielialaasi että vointiisi. Yritä olla kiltti itseäsi kohtaan. Pieni rakastava taputus olalle silloin tällöin on arvokasta ja tärkeää. Jos tunnet olevasi normaalia alakuloisempi, sinun on itse otettava vastuu siitä, että kerrot asiasta terveydenhoitajallesi tai lääkärillesi. Tähän on paljon hyvää apua saatavilla.

Moni odottaja on hyvin väsynyt iltaisin ja haluaa mennä aikaisin nukkumaan. Jos sinulla on pikkulapsia, et ehkä ehdi tutkiskella tunteitasi niin paljon, mikä voi olla sekä mukavaa että rankkaa.

Myös tämän raskauden aikana rintasi saattavat alkaa muuttua, eikä ole epätavallista, että tarvitset raskauden aikana yhtä tai useampaa kokoa suuremmat rintaliivit kuin normaalisti. Olo on mukavampi, kun rintaliivit istuvat hyvin ja antavat kunnon tuen. Rintojen aristus on usein pahimmillaan raskauden ensimmäisen puoliskon aikana.

Ellet syö mitään vitamiini- ja mineraalilisää, nyt voi olla hyvä aika aloittaa. Myös lisärauta voi olla tarpeen. Kysy terveydenhoitajalta tai lääkäriltä neuvoa.

Monesti on hyvä idea kertoa mahdolliselle kumppanille kehosi muutoksista, joita koet. Näin hän tuntee olevansa osallinen, ja lisäksi hänen on helpompi tukea sinua ja ymmärtää, mitä sinä käyt läpi. Kukaan ei osaa lukea ajatuksiamme, joten mitä enemmän itse kerrot omasta olostasi, sen parempaa apua ja tukea voit saada.

Pregnancy week 10 Mother beige
Kumppani

Kumppani

Lapsi on nyt ohittanut yhden herkimmistä kehitysvaiheista ja jatkaa kasvuaan.

Onko aika mielestäsi kulunut nopeasti vai hitaasti? Usein kumppanit kokevat raskauden kulun eri lailla kuin tuleva äiti. Tulevan äidin mielestä ensimmäiset viikot saattavat vilahtaa nopeasti kehon muutoksia kuulostellessa, kun taas kumppanin aika tuntuu kuluvan paljon hitaammin. Luultavasti viikot alkavat kulua mielestäsi yhä nopeammin, ja mitä pidemmälle raskaus etenee, sitä mielenkiintoisemmaksi se muuttuu.

Lue lisää muista raskauskolmanneksista