Lapsi

Lapsi

Sikiön pituus on nyt noin 6,5 cm päästä peppuun, ja se kasvaa voimakkaasti. Sisäelimet jatkavat kehittymistään. Vauvan liikkuminen on vähemmän nykivää ja se osaa taivutella ja käännellä kaikkia jäseniään. Kulmakarvat alkavat muodostua ja päähän kasvaa hiuksia. Dopplerilla (sydänäänten kuuntelulaitteella) voi kuunnella vauvan sykettä.

Sikiö valmistautuu jo elämään kohdun ulkopuolella ja harjoittelee sisään- ja uloshengitystä vetämällä keuhkoihinsa lapsivettä. Vedentäyteisessä maailmassaan vauva ei siis käytä keuhkojaan hapenottoon, vaan se saa happea suoraan äidin verestä napanuoran ja istukan kautta.

Vauva saa myös kaiken ravintonsa istukan avulla. Lisäksi istukka tuottaa tärkeitä raskaushormoneja.

Inside the uterus week 14
Äiti

Äiti

Lisääntyneen verimäärän ja oksitosiinihormonin ansiosta ihosi saattaa olla kauniimpi ja sileämpi. Moni kokee myös, että hiukset muuttuvat raskauden aikana – ne voivat tuntua normaalia paksummilta ja kiiltävämmiltä. Toisille käy päinvastoin: hiukset ovat pörröiset ja kutrien hoitaminen hankalaa.

Hiusten värjäämistä raskauden aikana ei tällä hetkellä kehoteta välttämään, vaikkei voida täysin varmasti poissulkea sitä mahdollisuutta, että kemikaalit imeytyvät kehoon hiuspohjan kautta ja vaikuttavat raskauteen tai lapseen. Lisäksi raskaushormonit saattavat aiheuttaa sen, että hiukset reagoivat värjäykseen eri lailla kuin muutoin, joten lopputulos voi olla odottamaton.

Jos sinulla on aikaisempi huono kokemus raskaana olemisesta ja synnytyksestä, meneillään oleva raskautesi saattaa herättää huolen ja pelon tunteita. Juttele terveydenhoitajan tai lääkärin kanssa ja tee hyvissä ajoin suunnitelma, niin että voit tuntea olosi mahdollisimman rauhalliseksi ja turvalliseksi. Ehkä voit käyttää enemmän aikaa synnytykseen valmistautumiseen tällä kerralla tai valmistella itseäsi siihen jollakin muulla tavalla. Usein valmistautuminen on helpompaa nyt, kun tiedät mitä synnyttäminen on tai mitä keisarileikkauksessa tapahtuu.

Jos olet synnyttänyt keisarileikkauksella tai sait ison repeämän edellisessä synnytyksessäsi, keskustele parhaasta synnytystavasta neuvolan terveydenhoitajan tai lääkärin kanssa. He kirjoittavat lähetteen synnytyssairaalaan, missä laaditaan synnytystapasuunnitelma ja tehdään päätös synnytystavasta.

Pregnancy week 14 Mother beige
Kumppani

Kumppani

Voiko raskausaikana harrastaa seksiä? Kyllä, ehdottomasti. Kosketus lisää rakkaushormoni-oksitosiinin eritystä, minkä vuoksi seksi voi lisätä hyvää oloa ja kasvattaa läheisyyden tunnetta.

On hyvä tietää, että raskaus vaikuttaa seksuaaliseen haluun molemmilla kumppaneilla. Jos seksi ei huvita, voitte sen sijaan halailla, suukotella, hyväillä ja kosketella – kaikentyyppinen kosketus lisää oksitosiinin tuotantoa.

Lue lisää muista raskauskolmanneksista