Lapsi

Lapsi

Sikiö on nyt noin 16 sentin mittainen päästä jalkoihin ja painaa viikon alussa noin 90 grammaa ja viikon lopussa noin 120 grammaa.

Pää on edelleen suuri kehon kokoon verrattuna, mutta alkaa näyttää jo sopusuhtaisemmalta. Silmät ovat vielä kiinni, mutta ne ovat suuremmat ja silmäripset ja kulmakarvat ovat kasvaneet. Päähän kasvaa yhä enemmän hiuksia. Sormissa ja varpaissa on pienet kynnet.

Ihon alle alkaa kertyä rasvaa, joka auttaa vauvaa pysymään lämpimänä. Se toimii tarvittaessa myös energianlähteenä. Vauva havaitsee kohdun ulkopuolelta kuuluvia ääniä ja reagoi niihin.

Pregnancy Week 17 Baby Beige
Äiti

Äiti

Kohdussa oleva lapsesi kasvaa reipasta vauhtia. Kohtu ja sen ligamentit kasvavat nopeammin ja vievät nopeammin enemmän tilaa ensimmäiseen raskauteen verrattuna. Kohdunpohja (fundus) on nyt suunnilleen häpyluun ja navan keskivälissä. Lisääntynyt verimäärä voi aiheuttaa sen, että sinulla on normaalia kuumempi ja hikoilet enemmän tai että hengästyt normaalia enemmän. Raskauden loppua kohden kehossasi on kokonainen litra enemmän verta kuin muulloin.

Jos sinusta tuntuu, että hengästyt aivan liian paljon, sinun pitää jutella terveydenhoitajan tai lääkärin kanssa. Hän voi arvioida, tarvitseeko sinun tulla vastaanotolle, jotta voidaan tutkia, ettei hengästyneisyyden taustalla ole jotakin muuta syytä.

Sekä nenän että alapään limakalvot voivat olla arat ja vuotaa herkästi verta. Käytä yhdynnässä mielellään liukuvoidetta, joka auttaa herkkien limakalvojen aiheuttamiin vaivoihin. Limakalvot ovat arat myös imetysvaiheen aikana, kun estrogeenitaso on alhainen.

Jos limakalvosi ovat kuivat, yhdynnän jälkeen limakalvoilta saattaa vuotaa hiukan verta. Verenvuoto voi myös johtua siitä, että kohdunnapukka vuotaa herkemmin verta raskaana ollessa. Tämä ei ole vaarallista, ja usein sen huomaa rusehtavasta valkovuodosta seuraavana päivänä. Juttele kätilön tai lääkärin kanssa, jos asia huolestuttaa sinua.

Myös emättimen valkovuoto voi lisääntyä. Kunhan valkovuoto on hajutonta, siitä ei tarvitse huolestua, mutta jos valkovuotosi alkaa haista pahalle, asiasta on hyvä keskustella terveydenhoitajan kanssa. Pahanhajuinen valkovuoto voi olla merkki bakteeritulehduksesta, joka saattaa vaatia antibioottihoitoa.

Pregnancy week 17 Mother beige
Kumppani

Kumppani

Kumppanisi vatsa pyöristyy pyöristymistään, mikä on varmasti mukavaa teistä molemmista. Ultraäänitutkimuksessa on mahdollista nähdä lapsen sukupuoli. Haluatteko tietää, odotatteko poikaa vai tyttöä, vai odotatteko synnytystä?

Lue lisää muista raskauskolmanneksista