Lapsi

Lapsi

Sikiö on nyt noin 26 sentin mittainen päästä jalkoihin ja painaa viikon alussa noin 370 ja viikon lopussa noin 450 grammaa.

Vauva on vuoroin hereillä ja unessa, ja sillä on jo oma vuorokausirytminsä. Vauva on ehkä aktiivisimmillaan silloin kun sinä lepäät, ja vaipuu uneen, kun sinä olet liikkeellä. Tässä vaiheessa vauvan aivojen aivosoluja tuottava osa kehittyy voimakkaasti.

Inside the uterus week 22(b)
Äiti

Äiti

Raskaushormonien vuoksi ikenesi voivat turvota, minkä vuoksi on tärkeää huolehtia tarkasti suuhygieniasta. Myös pisamat, syntymämerkit ja nänninpihat voivat muuttua. Vältä voimakasta auringonpaistetta.

Seksuaalinen halukkuus vaihtelee tapaus- ja raskauskohtaisesti. Osalla naisista halu lisääntyy raskauden toisella kolmanneksella. Ehkä kumppani on se, joka pelkää enemmän satuttavansa tai häiritsevänsä lasta?

Kun raskaus on kestänyt 154 päivää, saatte raskaustodistuksen neuvolasta. Sitä tarvitaan, kun haetaan Kelan äitiys-, isyys- ja vanhempainrahaa. Hakemus on tehtävä Kelalle viimeistään 2 kuukautta ennen laskettua aikaa.

Pregnancy week 22 Mother beige
Kumppani

Kumppani

Monille tämä on raskauden parasta aikaa. Useimmiten tuleva äiti voi hyvin, ja aiemmat vaivat, kuten väsymys ja pahoinvointi ovat ehkä helpottaneet. Nauttikaa yhteisestä ajasta ja keksikää mukavaa tekemistä! Miksette ilmoittautuisi yhteiselle joogakurssille tai kokeilisi uutta herkkureseptiä keittiössä.

Vinkki: Tuleva äiti ja vauva (sekä tietysti myös sinä) voivat parhaiten, kun lautasella on ravinteikasta ruokaa. Valitkaa runsaasti hedelmiä ja vihanneksia, hitaita hiilihydraatteja ja vähärasvaista lihaa. Jälkiruoka tai satunnaiset herkut ovat silloin tällöin paikallaan, mutta kohtuus kaikessa.

Lue lisää muista raskauskolmanneksista