Lapsi

Lapsi

Sikiö on nyt noin 27 sentin mittainen päästä jalkoihin ja painaa viikon alussa noin 465 ja viikon lopussa noin 550 grammaa.

Ihon läpi voi edelleen aavistaa vauvan luurangon ja elimiä. Kuulo paranee ja vauva erottaa nyt erilaisia ääniä, joita kuuluu äidin kehon sisä- ja ulkopuolelta. Kun lapsi syntyy, hän tunnistaa vanhempiensa äänet sekä puheen sävyn ja rytmin.

Pregnancy Week 23 Baby beige
Äiti

Äiti

Kohdussasi kasvava lapsi vaikuttaa ruoansulatukseesi. Vatsalaukulla ja suolistolla on yksinkertaisesti yhä ahtaammat oltavat. Sinulla voi olla ummetusta tai närästystä. Närästykseen voi auttaa, jos syöt useamman pienen välipalan harvojen isojen aterioiden sijasta. Kävelylenkki aterian jälkeen voi lievittää sekä ummetusta että närästystä. Vaivat saattavat olla meneillään olevan raskautesi mukanaan tuoma aivan uudenlainen kokemus, tai sitten tunnistat nämä epämukavat vaivat edellisistä raskauksistasi.

Fyysinen aktiivisuus on hyväksi sekä sinulle että lapselle. Vatsan kasvaessa voi olla hyvä mukauttaa kuntoilua kehon uusiin edellytyksiin; vesijumppa tai raskausjooga ovat hellävaraisia lajeja. Kuntoilulle saattaa olla hankalampi löytää aikaa nyt, kun sinulla on jo lapsia. Ehkäpä keksit kuntoilumuodon, jossa vanhemmat lapsesi voivat olla mukana tai ehdit tehdä 10 minuutin sykettä nostavan pikatreenin lasten ollessa omissa harrastuksissaan? Mitä useampia lapsia sinulla on, sen suurempaa kekseliäisyyttä treeniajan löytäminen vaatii. Ehkä voitte liikkua yhdessä ulkoiluhetken aikana? Vastuskuminauha on kätevä treeniväline, jonka voi näppärästi sujauttaa takintaskuun. Käsivarsitreeniä voi tehdä vaikkapa liukumäen juurella seistessä.

Vatsan ja rintojen kasvaessa iho venyy, mikä voi aiheuttaa ihon kuivumista ja kutinaa. Rasvaa vatsaa ja rintoja raskausöljyllä tai jollakin muulla pehmentävällä ja mieluisalla ihovoiteella. Ehkäpä mahdollinen kumppanisi voi tehdä sen puolestasi, niin hänkin saa nauttia läheisyydestä lapseen. Tai ehkä vanhemman lapsesi mielestä äidin vatsan rasvaaminen on viihtyisää yhdessäoloa.

Virtsa voi karkailla nauraessasi tai yskiessäsi, mikä johtuu siitä, että lantionpohjan lihakset ovat alkaneet venyä kasvavan kohdun painon takia. Suosittelemme lämpimästi, että harjoitat lantionpohjan lihaksia päivittäin. Tylsää, mutta todella tärkeää. Se auttaa ehkäisemään virtsankarkailuvaivoja sekä raskauden aikana että sen jälkeen. Lantionpohjan lihakset tukevat sisäelimiäsi, ja yhdessä syvien vatsalihasten kanssa ne muodostavat keskivartalon lihaksiston.

Lantionpohjan lihakset ovat myös naisen orgasmilihas, joten niiden treeni on hyvä investointi monella tapaa. Mitä useamman raskauden kehosi on käynyt läpi, sen suuremmalle rasitukselle nämä kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnillemme tärkeät lihakset joutuvat. Tähän ei vaikuta se, oletko synnyttänyt keisarileikkauksella vai alateitse, koska lantionpohjan lihaksia kuormittaa itse raskaus eikä vain synnytystapa.

On aivan yhtä osata "puristaa" oikein, on myös tärkeää osata rentouttaa lantionpohjan lihaksia. Jos sinulla on monia virtsan vuotoongelmia fyysisen rasituksen aikana, keskustele kätilön tai lääkärin kanssa. Voi olla, että sinun olisi hyvä kääntyä naisten terveyteen ja lantionpohjaan erikoistuneeseen fysioterapeutin puoleen, jotta saat apua lihasten harjoittamiseen oikealla tavalla.

Tämän raskausviikon tienoilla saat neuvolasta raskaustodistuksen, jonka tarvitset hakiessasi Kelasta äitiysavustusta ja äitiysrahaa.

Pregnancy week 23 Mother beige
Kumppani

Kumppani

Älä epäröi ottaa yhteyttä vauvaasi! Kun puhut kohdussa olevalle vauvalle, hän tunnistaa äänesi syntymän jälkeenkin ja rauhoittuu tutun äänen kuullessaan.  Lapselle puhuminen tai laulaminen stimuloi myös hermoston kehitystä.

Lue lisää muista raskauskolmanneksista